RSS-linkki
Kokousasiat:https://fshky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://fshky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymäkokous
Pöytäkirja 09.11.2023/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sidonnaisuusilmoitukset
Tarkastuslautakunta 20.04.2023 § 10
Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan keskeisten luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 §:n mukaisesti valvoa lain 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi.
Kuntayhtymässä ilmoitusvelvollisia ovat
- yhtymähallituksen jäsenet ja varajäsenet
- tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
- yhtymäjohtaja
Lautakunta seuraa sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja kehoittaa tarvittaessa ilmoitusvelvollisia tekemään ilmoituksen tai täydentämään sitä. Ilmoitus on tehtävä tarkastuslautakunnalle kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissaan tapahtuneet muutokset.
Ilmoitusvelvolliset julkiset tiedot julkaistaan yleisessä tietoverkossa (www.fshky.fi). Henkilön tiedot poistetaan rekisteristä, kun luottamustoimi tai virkatehtävä on päättynyt.
Lautakunta saattaa sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi yhtymäkokoukselle vähintään kerran vuodessa (viimeksi 7.12.2022)
Muutokset rekisteriin:
Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja on antanut sidonnaisuusilmoituksen 28.3.2023.
Yhtymäjohtaja Kari Tasala on antanut sidonnaisuusilmoituksen 12.4.2023.
Yhtymähallituksen Humppilan edustaja siirtyi varajäseneksi ja aiempi varajäsen varsinaiseksi. Päivitetään tilanne tältä osin myös sidonnaisuusrekisteriin.
Poistetaan rekisteristä yhtymäjohtaja Mikko Komulaisen sidonnaisuusilmoitus irtisanoutumisen johdosta.
Sidonnaisuusrekisteri löytyy kuntayhtymän www-sivuilta
https://www.fshky.fi/tietoa-meista/tarkastuslautakunta/sidonnaisuusilmoitukset/
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
1. käsittelee ja hyväksyy tulleet uudet sidonnaisuusilmoitukset
2. valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja kehoittaa tarvittaessa ilmoitusvelvollisia päivittämään ilmoitustaan
3. päättää poistaa päättyneen luottamustoimen/tehtävän osalta sidonnaisuusilmoitukset rekisteristä
4. pitää yllä sidonnaisuusrekisteriä kuntayhtymän kotisivulla, ja
5. saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset/sidonnaisuusrekisterin yhtymäkokoukselle tiedoksi kerran vuodessa.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkittiin, että varapuheenjohtaja Elina Hirvonen ei osallistunut esteellisenä (asianosainen) asian käsittelyyn ja päätöksentekoon käsiteltäessä hänen sidonnaisuusilmoitustaan (kohta 1.)
Tarkastuslautakunta 19.10.2023 § 26
Tarkastuslautakunta on käsitellyt ja hyväksynyt sidonnaisuusilmoitukset 20.4.2023 kokouksessaan. Sidonnaisuusrekisteriin ei ole tullut muutoksia kevään jälkeen tähän kokoukseen mennessä.
Sidonnaisuusrekisteri löytyy kuntayhtymän www-sivuilta
https://www.fshky.fi/tietoa-meista/tarkastuslautakunta/sidonnaisuusilmoitukset/
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja kehoittaa tarvittaessa ilmoitusvelvollisia päivittämään ilmoitustaan, ja
saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset/sidonnaisuusrekisterin yhtymäkokoukselle tiedoksi viimeistään joulukuussa 2023.
Päätös Hyväksyttiin.
Yhtymäkokous 09.11.2023 § 29
417/00.03.00/2021
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää, että yhtymäkokous merkitsee sidonnaisuusilmoitukset / sidonnaisuusrekisterin tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |