Dynasty tietopalvelu Haku RSS Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://fshky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://fshky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 07.05.2024/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023

 

Tarkastuslautakunta 27.03.2024 § 4 

 

 

 

 Tarkastuslautakunta on 19.12.2023 (§ 31) kokouksessaan käynyt keskustelua ja päättänyt aloittaa vuoden 2023 arviointikertomuksen valmistelun.

 

 Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston (yhtymäkokouksen) asettamat tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet  ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

 Lautakunta on toteuttanut arviointityötään hyväksymänsä arviointisuunnitelman mukaisesti.

 

 Lautakunnan pääasiallisena työskentelytapana on ollut viranhaltijoiden ja asiantuntijoiden kuuleminen. Lautakunnan käytössä on asiakirjoja, kuten yhtymähallituksen pöytäkirjat, tilinpäätösasiakirjat sekä tilintarkastajalta saatava informaatio ja raportit. Nämä muodostavat sen kokonaisuuden, johon lautakunta arviointikertomuksen yhteydessä perehtyy.

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen käsittelyä kokouksessa esiteltävän luonnoksen pohjalta.

 

Päätös Hyväksyttiin ja merkittiin tiedoksi arviointikertomuksen versio 18.3.2024.Valmistelua jatketaan ja tavoite on saada arviointikertomus valmiiksi siten, että se voidaan allekirjoittaa jo seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tarkastuslautakunta 24.04.2024 § 10 

 

 

 

 Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen käsittelyä kokouksessa esiteltävän luonoksen pohjalta. Tilintarkastajalta on pyydetty valmistelemaan  katsaus "Kuntayhtymän talous tilikaudella 2023" - osaan.

 

 

Lisätietoja Puheenjohtaja

 

 

Päätösehdotus Annetaan kokouksessa

 

Käsittely kokouksessa Jatkettiin arviointikertomuksen valmistelua kokouksessa käydyn keskustelun pohjalta ja tehtiin joitakin tarkennuksia esityslistan mukana toimitettuun luonnokseen (17.4.2024), joka merkittiin tiedoksi. Valmistelua jatketaan ja tarkoitus on myös saada arviointikertomus 2023 valmiiksi siten, että se voidaan allekirjoittaa seuraavassa kokouksessa 7.5.2024.

 

 Keskusteltiin myös vuoden 2024 arviointikertomuksen valmistelusta ja loppuselvityksestä (tavoitteena kuntayhtymän toiminnan päättyminen 31.7.2024).

 

Päätös Merkittiin tiedoksi ja asian käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen 7.5.2024, koska tämä kokous ei ollut enää lainvoimainen (paikalla oli vain kolme lautakunnan jäsentä)

 

 

Tarkastuslautakunta 07.05.2024 § 14  

35/00.03.00/2023  

 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta

1. hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2023 ja
2. antaa sen yhtymäkokoukselle tiedoksi.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi ja allekirjoitti vuoden 2023 arviointikertomuksen, ja

päätti antaa sen yhtymäkokoukselle tiedoksi.

Arviointikertomus vuodelta 2023 on liitteenä.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa