RSS-linkki
Kokousasiat:https://fshky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://fshky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 28.03.2024/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Terveyskeskuksien luovutussopimuksien hyväksyntä
Yhtymähallitus 28.03.2024 § 14
3/00.01.00/2024
Kuntayhtymä on toiminut vuoden 2023 ajan kiinteistökuntayhtymänä. Hyväksytyssä purkamissopimuksessa on määritelty, että kukin jäsenkunta ottaa alueellaan sijaitsevan terveyskeskuskiinteistön vastaan.
Liitteinä olevilla luovutussopimuksilla on tarkoitus siirtää luovutussopimuksen kohdassa 3 yksilöidyt kiinteistöt (Forssan, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän terveysasemakiinteistöt) Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymältä omistajakunnille.
Luovutuksesta ei suoriteta kauppahintaa, koska luovutus on kuntayhtymän jako-osan maksua. Kohteiden omistus- ja hallintaoikeus siirtyy kunnille luovutussopimuksen allekirjoitushetkellä. Sopimuksessa 3 § kuitenkin sovitaan, että kaikki kohteen (kiinteistö / vuokraoikeus / rakennukset) kulut ja tuotot kuuluvat luovutuksen saajalle 1.4.2024 alkaen.
Lisätietoja Kari Tasala, puh. 040 648 2622
Esittelijä Yhtymäjohtaja
Päätösehdotus Yhtymähallitus päättää
1. hyväksyä liitteinä olevat luovutussopimukset
2. valtuuttaa yhtymäjohtajan allekirjoittamaan luovutussopimukset.
Päätös Yhtymähallitus hyväksyi ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |